Hyvin hajanaisia ajatuksia päässä, katsotaan kuinka selkeiksi saan niitä kirjoitettua....

Olen ajatellut paljon yksinäisyyttä ja sitä mitä tarvisin/kaipaisin etten tuntis itseäni yksinäiseksi... Vaan kun en tiedä mitä tarvitsen/kaipaan... Tiedän etten kaipaa samoista asioista jauhamista, en kyttäämistä enkä sääliä mut en kaipaa kyllä kylmää kohteluakaan... Näitä tuskin kaipaa kukaan.

Aiheutanko itse sen yksinäisyyden tunteen sillä etten halua jakaa kaikkia ajatuksiani miehelleni (josta seurais jauhamista ja kyttäämistä).. Kun on riittävän paha olla, vetäydyn omiin oloihini joka on tietoista yksinäisyyden/rauhan kaipuuta... Joskus tuntuu, että mieheni kostaa mun puhumattomuuteni sillä että hän keskittää kaiken huomionsa typeriin väkivaltapeleihin...Siis tunti tolkulla... Jokainen "vapaa" hetki menee pelatessa enemmän tai vähemmän väkivaltaisia pelejä, vastaaminen lasten tarpeille tuntuu olevan toissijainen asia kun on peli kesken.. Tekee mut aika surulliseks ja tämä osittain syynä yksinäisyyteen. Mun vointi vaikuttaa ihan liikaa ja se ärsyttää mua. Lapset on kai jotenki tottunu ku eivät oireile kummemmin silloin ku mä oireilen...mut alkavat oireilla kun mieheni sekoaa mun oireillessa...Miks ei vaan vois ottaa itseään niskasta kiinni ja elää omaa elämäänsä mun kanssa eikä omaa elämäänsä mun kautta. Tuntuu että tää pelaaminen on vaan joku pakokeino vaikeasta tilanteesta joka kotona vallitsee kun eipä hänkään puhua osaa/halua.. Ja vaikka puhuiskin niin hänellä on omat vaikeutensa ilmaista tunteitaan ymmärrettävästi. Luulenpa että osittain hän ei oikein itsekään tiedä mikä on ok ja mikä ei, eikä halua ottaa riskiä ja vahingossakaan loukata mua. Haluaisin, että hän eläisi kanssani NORMAALISTI!! eikä jonkun oireen mukaisesti. Miks mun kans ei voi puhua muusta ku (hypo)manioista ja masennuksesta?? TAI PELEISTÄ!!?? Kaikki ne aiheet millä ei oo mitään meitä lähemmäs tuovaa vaikutusta??!! Entäs huumori? Arjen TÄRKEÄT asiat? Mikä mussa on niin vialla etten kelpaa juttelukaveriksi ihan tavallisissa asioissa.....

Äh...mistäs minä tietäisin...kunhan arvailen ja mietin sen mukaan miten asiat on aina ennen menny...

 

Tänään ollu ihan rento päivä. Pelaillut Sims 3:a muksujen kanssa niiden pyynnöstä. Lapsosia kovasti kiinnostaa tulevaisuuslisäri ja robotit. Piti saada nähdä miten robotti nukkuu (tai latautuu) mitä ne syö (tai juo juomasyntetioijasta) mitä ne voi tehdä ja minkä näköisiksi niitä saa muokattua. Kunhan vähän kasvavat niin saavat itse sitten kokeilla. Lupasin heille myös mysteeripelit kun ovat kolmannella luokalla. Äärimmäisen hyvä keino oppia englanninkielisiä sanoja (mystery case files)!! Siivottiin myös lastenhuonetta.. Rikkinäiset lelut, ja sellaiset millä ei enää leikitä saa lähteä pois.

 

Ylihuomenna lapsoset lähtevät takaisin kouluun/eskariin ja pienimmät jää kotiin...tai tarkemmin lähtevät äidin mukaan psykalle. Saamistani lääkevaihtoehdoista päädyin Litoon, jos sillä nyt kokeillaan. Jännittää kovasti mut... eiköhän tästä selvitä...Yritetään ainaki..Kovasti mietityttää lähinnä lääkkeen aloitus ja ne sivuoireet... Ymmärsin et ne ilmeisesti lievenee kun lääkkeeseen alkaa tottua...

 

En oo kuullu mun parhaast ystävästäkää parii päivää... Toisaalta omaa syytähän se on, mitäs oon niin aikaansaamaton ja hukkaan puhelimeni koko ajan jonnekin... tyyliin oli minuutti sitten kädessä, mihin vittuun mä sen oikein laitoin??!!!...nytkin hukassa... Ikävä on kova :) <3 siis mun ystävää...kyl vähä puhelintaki :D

 

Jos sitä sitten menis nukkumaan...Unirytmi edelleen ihan sekaisin..